Sergei on piirikunnan paras ampuja, yksi aisti enemmän kuin muilla
puiden takaa silmäkulmastaan kaataa karhun,
väijyksistään ei juuri vilkaise, ruovikossa sumuun pudottaa sorsat
hongat ylistävät hänen tarkkaa piippuaan
ottaa lakin päästään, kiittää, talsii tupaan
tilhet laulavat hänelle pihapuun
talvihyhmässä koko tienoo
sinnittelee, tuvista savupatsaat kohti taivaanlakea
Sergei raottaa uutimia,
etsii kylän jäätyneen järven takaa, hiihtää
kokouksessa juodaan tsajut, naiset nostavat huivit korvilleen,
miehet repäisevät pullosta korkit, sylkäisevät tunkion taakse
pohja kohti kirjokantta tömistävät itsensä uuvuksiin
yö tähtikirkas, pakkanen kirkuu suksen alla, Sergei matkalla kotiin
keltainen silmäpari yksinäisen hiihtäjän jäljillä juoksee näreeltä toiselle
kieli ilkeästi pakkasilmaa leikaten, punaisia pilkkuja jäljissään.
oi isoäiti, kenen silmät olivatkaan niin viekkaat, kenen korvat niin karvaiset
helminauha hangella saa kiinni yksinäisen hiihtäjän
otetaanko maljat, Sergei, houkuttelee otus killisilmä
mistä sie siihen, maan tyttö, matalan neiti, helmiä hangelta poimimaan, turkin sisään säilömään
kujersi killisilmä, katsoi uupunutta hiihtäjää, nuuhki tuon henkeä
asetteli hännän kainaloonsa, nousi sirosti varpailleen
mitä tuo on mieli vailla, hiihtäisin jo pois humalan
Sergei lipsuu ladullaan, eksyy kirkkaaseen yöhön
sumussa olisi jo kotona, mutta vieras on sumuiselta suolta vasta noussut, lipoo huuliaan
Sergei nostetaan malja
on jo aika sinun antaa itsesi minulle, tämän korven kuningattarelle
harmaaturkki luikkii ympäri, sipsuttelee neitsytkiepin saaliinsa ympärille
maistaa, leimaa kaulan, kaataa maahan
hakkaa kuin korppi kalasäkkiä, riuhtoo vielä lämmintä
Sergei, tulit vihdoinkin minulle,
paanukorven palatsin ylimmälle papittarelle
taittelen viimeisenkin kynnen sinusta
vihreä syli, havujen helma
auringon noustua naapuri lähtee ansareitilleen
hangella Sergein kravatti
miten se tämäkin joutui
hukkaan,
ihmettelee, työntää taskuunsa
