Alkusyksyn kuulumisia

Krimplene tuntuu voivan hyvin. Myyntipaikat eivät ole lisääntyneet, mutta medianäkyvyttä on syksyn myötä tullut ja on luvassa lisää. Radio Ajantasassa Krimplene pääsi aukomaan näkemyksiiän vaatteista ja runoudesta ja vaaterunoudesta. On jo aika kaivaa villasukat esille ja laittaa kukkamekko kaappiin:)

Tilannekatsaus

Krimplene on jo päätynyt melko monen lukijan käsiin. Painokseseta on noin puolet jo mennyt ja olen jo ruvennut miettimään pitäisikö kohta ottaa toinen painos. Ihastuksen suurena syynä on myös valtavan hienot kannet ja ulkoasu, jotka ovat Minna Ainoan käsialaa. Suurkiitokset Minkki!

Toistaiseksi kirjaa saa suoraan minulta tai Lasipalatsin kirjakaupasta, Hakaniemen hallin yläkerrasta antikvariaatti Pokstaavista, Porin ja Tyrvään Infoista sekä kohta Akateemisesta.

Mutta nyt on helle, tai ainakin eilen vielä oli. Krimplenessä olisi aika hiostava olla. Onneksi kirjan viimeinen sana onkin "nakuksi".

painossa!

Kravatti

Sergei on piirikunnan paras ampuja, yksi aisti enemmän kuin muilla

puiden takaa silmäkulmastaan kaataa karhun,

väijyksistään ei juuri vilkaise, ruovikossa sumuun pudottaa sorsat

hongat ylistävät hänen tarkkaa piippuaan

ottaa lakin päästään, kiittää, talsii tupaan

tilhet laulavat hänelle pihapuun

talvihyhmässä koko tienoo

sinnittelee, tuvista savupatsaat kohti taivaanlakea

Sergei raottaa uutimia,

etsii kylän jäätyneen järven takaa, hiihtää

kokouksessa juodaan tsajut, naiset nostavat huivit korvilleen,

miehet repäisevät pullosta korkit, sylkäisevät tunkion taakse

pohja kohti kirjokantta tömistävät itsensä uuvuksiin

yö tähtikirkas, pakkanen kirkuu suksen alla, Sergei matkalla kotiin

keltainen silmäpari yksinäisen hiihtäjän jäljillä juoksee näreeltä toiselle

kieli ilkeästi pakkasilmaa leikaten, punaisia pilkkuja jäljissään.

oi isoäiti, kenen silmät olivatkaan niin viekkaat, kenen korvat niin karvaiset

helminauha hangella saa kiinni yksinäisen hiihtäjän

otetaanko maljat, Sergei, houkuttelee otus killisilmä

mistä sie siihen, maan tyttö, matalan neiti, helmiä hangelta poimimaan, turkin sisään säilömään

kujersi killisilmä, katsoi uupunutta hiihtäjää, nuuhki tuon henkeä

asetteli hännän kainaloonsa, nousi sirosti varpailleen

mitä tuo on mieli vailla, hiihtäisin jo pois humalan

Sergei lipsuu ladullaan, eksyy kirkkaaseen yöhön

sumussa olisi jo kotona, mutta vieras on sumuiselta suolta vasta noussut, lipoo huuliaan

Sergei nostetaan malja

on jo aika sinun antaa itsesi minulle, tämän korven kuningattarelle

harmaaturkki luikkii ympäri, sipsuttelee neitsytkiepin saaliinsa ympärille

maistaa, leimaa kaulan, kaataa maahan

hakkaa kuin korppi kalasäkkiä, riuhtoo vielä lämmintä

Sergei, tulit vihdoinkin minulle,

paanukorven palatsin ylimmälle papittarelle

taittelen viimeisenkin kynnen sinusta

vihreä syli, havujen helma

auringon noustua naapuri lähtee ansareitilleen

hangella Sergein kravatti

miten se tämäkin joutui

hukkaan,

ihmettelee, työntää taskuunsa

Aurinkolasit

Ajetaan muodin maininkeihin

bussipysäkin raameissa

rännän sohjomana

värjötellään bikineissä

muoti on aikaa

se on tarkoitettu käytettäväksi

ei säästettäväksi

kauppias sanoo

esiinnyt valvontakameroissa päivittäin

oletko pukeutunut sitä varten

vaatteesi ovat vartalosi aika

vanheneminen on kiinni rytmistä

kauppias sanoo

vaatteet ovat kuvitellun kuori ja enemmän

sielun peili ja kaleidoskooppi

kauppias sanoo

tulee jo sovituskoppiin

ottaa reivelistä

sanoo, pauhaa

onko sukkasi denim nyt oikea

onko korko sopivan kevyt ja korkea

kauppias sanoo

ostakaa hyvä sielu

saatte mustat lasit

kaupanpäälle

ettekä mistään mitään tiedä

hei kauppias

Naamiaisasu

Suojelkaa minua tässä korttelissa,

suojelkaa järjestyssäännöiltä,

uhatkaa lain nimessä  niitä, jotka minua uhkaavat

mies pukeutuu kalalokin pukuun, kiipeää palotikkaita katolle

rymistelen täällä koko yön, eikä kukaan voi minulle mitään

uhanalainen ja suojattu, mutta katot ovat sateen jäljiltä liukkaat,

tämä elämäntapa vaatii rohkeutta

Kun hän riisuuntuu ihmiseksi, riisuuntuu hän lainsuojattomaksi

moiset naamiaiset koko elämä

vetoketju raottuu

älkää kuitenkaan katsoko minua pahalla

en minä lainahöyheniä halua

ihminenhän minä,

ajattelenkin runoin,

mutta suojelun saan

vain lokkipuvuin

Rokokoohame

Astuvat kristallikruunuun

auringon lainaamaan ylellisyyteen

viiltävää iloa keskellä pastellia

puhveja

niin haurasta, liukuvat tanssilattian poikki

galopé

hunaja, porsliini, huilu

silkkisukat, peruukit, kauneuspilkku

tahdikkaasti

voi ei, eikö tässä ole mitään synnillistä

paperinuket rokokoohameissaan

täp, täp, täp, fiuu

helmiä, puhkeamattomia kukkia, luupiippuja

aalto viiltää pilven

perhonen munankuoren

laiva uppoaa

kun esirippu aukeaa seuraavan kerran

kaikki on sumean vihertävää

mastossa sinisimpukoita

yhä hauraampaa

syvä hiljaisuus

pastelli on peittynyt mutaan

uppoamattomat mielikuvat

paikkaavat mekot

virittävät tanssin

yltäkylläisyys on entuudestaan tuttua

leivos takertuu kurkkuun

pettymyksen voi lennättää pois viuhkalla

syvässä on sulava liikkua