Naamiaisasu

Suojelkaa minua tässä korttelissa,

suojelkaa järjestyssäännöiltä,

uhatkaa lain nimessä  niitä, jotka minua uhkaavat

mies pukeutuu kalalokin pukuun, kiipeää palotikkaita katolle

rymistelen täällä koko yön, eikä kukaan voi minulle mitään

uhanalainen ja suojattu, mutta katot ovat sateen jäljiltä liukkaat,

tämä elämäntapa vaatii rohkeutta

Kun hän riisuuntuu ihmiseksi, riisuuntuu hän lainsuojattomaksi

moiset naamiaiset koko elämä

vetoketju raottuu

älkää kuitenkaan katsoko minua pahalla

en minä lainahöyheniä halua

ihminenhän minä,

ajattelenkin runoin,

mutta suojelun saan

vain lokkipuvuin

Rokokoohame

Astuvat kristallikruunuun

auringon lainaamaan ylellisyyteen

viiltävää iloa keskellä pastellia

puhveja

niin haurasta, liukuvat tanssilattian poikki

galopé

hunaja, porsliini, huilu

silkkisukat, peruukit, kauneuspilkku

tahdikkaasti

voi ei, eikö tässä ole mitään synnillistä

paperinuket rokokoohameissaan

täp, täp, täp, fiuu

helmiä, puhkeamattomia kukkia, luupiippuja

aalto viiltää pilven

perhonen munankuoren

laiva uppoaa

kun esirippu aukeaa seuraavan kerran

kaikki on sumean vihertävää

mastossa sinisimpukoita

yhä hauraampaa

syvä hiljaisuus

pastelli on peittynyt mutaan

uppoamattomat mielikuvat

paikkaavat mekot

virittävät tanssin

yltäkylläisyys on entuudestaan tuttua

leivos takertuu kurkkuun

pettymyksen voi lennättää pois viuhkalla

syvässä on sulava liikkua

kotelomekon spondee

Tässä ihan vain loppurippeet kotelomekosta:

että

loppujenlopuksi

siitäkin kotelomekosta kuoriutui

ihan kaunis perhonen

Numeroa liian pieni

Tää olis ihan tavallinen nukke ja menis uimarannalle ottamaan aurinkoa

tää olis nunna

se menis nurkkaan lukemaan

Äiti sanoo: ”vauvanvaatteita ei enää tarvita tässä talossa.”

miks aurinko on?

mä  otan kaapista vitamiinia ei ku liimaa

mä haluun töniä aaltoja

hypätä veteen

Äiti sanoo: ”lapsen kognitiivinen kehitys vaatii vapautta assosioida asioita.”

tää nukke menis kouluun, setien kouluun

no niin sedät

haluuks sedät purkkaa vai lihaa?

sedät haluaa lihaa

ihanaa

Äiti sanoo: ”mäkin haluun koktaalin: arkea ja satua. Saa tarjota huoneenlämpöisenä.”

pikkuveli luulee, että sillä on imukupit asennettu kämmeniin,

asennettu jalkapohjiin

se kiipee seinille, se kiipee ikkunaan

Äiti sanoo: ”joku asensi minulle tiskirätit sormenpäihin, eikä kysynyt lupaa. Enkä minä mitään luule.”

mä soitan nukelle, mennääks kaffille

sopiiks sulle

ihan mahtavaa

Äiti sanoo: Koko aika nää kasvaa, vaatteet on koko ajan numeroa liian pienet.

valkoisella liidulla ei voi piirtää valkoiselle paperille

mistä mut on ostettu?

kuu on mennyt jo nukkumaan

aurinko ei oo koskaan rikki

Äiti sanoo: ”ihmiskunta voisi lainata luottamusta lapsilta”.

ei tässä paperissa oo musiikkia

ihan tyhmä

olenko minä ötökkä?

olenko robotti?

pikkuveli on suomalaista kinkkua

äiti, murot on loppu!

Äiti sanoo: ”Zappadadaidaa”

elämä on numeroa liian pieni

imetä vielä vähän tästä rinnasta, tulet solakammaksi

mahdut viimeisen sivun reiästä ulos

paitsi jos haluat juuttua tarinaan

sopiva päivä puhua melankoliaa

Tämä ei ole kokonaisuudessaan tässä, mutta sopii jotenkin tähän päivään. Nimi on boxerit:

...

nyrkkipyykkiäkin nähneet

lakanoihin nukahtaneet

melankoliset boxerit

...

kirjotaan boxereiden lahkeeseen kirkkovene

niin ilmestyy taivaallekin koristeellisessa määrin pilviä

Housut ovat punkahtavat

Niin kauniisti käsi viittaa

kuin vektori kohti aurinkoa

lasken sen

tiedän sen, kiltti tyttö

madonahneet linnut

nämä sormet pianotunnilla

asteikkoja kesälomalla

pst, täällä hyvä tulevaisuus

olen jättänyt siiderit juomatta, huorat huutamatta

ollut teepussin seurana kahvilan takahuoneessa

kuta laimeampi juoma

sitä syvämietteisemmät puheet

on maailma tapa, elämä sen ehto

pinnan alla ajatus

asuu kaipaus pureskellussa lyijykynässä,

kiihko lintalleen astutun lenkkarin umpisolmussa

ja ne housut…

pummillakaan en ole ajanut, mutta

silti nojaan hetken

asemalla,

ilme poissa kaivelen taskunpohjat,

niin veltosti pysähtyy joku eteeni,

haluuks tulla bändiin,

ketä puhutellaan,

en ymmärrä.

myöhemmin tulen ajatelleeksi, että housuni ovat punkahtavat

ihoon nuollut, eläinkuosiset,

vanhempien sukulaisrouvien kunniaksi pantteriperinnettä,

perintöhousut

kauan eläköön rouvapunk kuppiloissa

bebéleivosten, samppanjapullonkorkkien,

kahvikermojen ja iltapäiväsherryjen maailmassa

Vaatekaapin sisältö

Tässä vaiheessa voisin paljastaa vaatekaapin sisällön. Sieltä löytyy seuraavat vaatekappaleet:

Liian pienet pikkuhousut

Aurinkolasit

Täysin turha vaatekappale

Laamapaita

Bikinien vuodenajat

Puutarhahanskat

Kauhtuneet shortsit

Siniset sukkahousut

Housut ovat punkahtavat

Villasukat

Teryleenit

Tarpeeksi liukkaat lantsarit

Esiliina

Oikein nurin

Rokokoohame

Karhunpaita

Rippipuku

Naamiaisasu

Teini ei mahdu mekkoonsa

Punainen vaate

Räpylät

Saumasukat

Perintösaappaat

Sukat

Minkkiturkki

Vihreä parka

Taskun pohjalla

Nahkatakki

Tuulipuku

Rauhan pipo

Boxerit

Kravatti

Vyön kertomaa

Asusteet

Krimplene

Kukkamekko

Vitun tylli

Harmaa villapaita

Kotelomekko

Vekkihame

Kerrasto

Numeroa liian pieni

Mellastavat potkuhousut

Helmasynti

Kapalo

Muotilitania

Ja jos tänne joskus tulee lukijoita, voin tuoda tekstejä tänne toivomusjärjestyksessäkin.

Liian pienet pikkuhousut

Olen soutanut kauas, kämmenissä rakot, vesi jo juotu

saaret luotoja, puut loitonneet

eväsrasiassa vielä näkkileipää, termoksessa haaleaa kahvia

syvältä nousevat saaret, niiden vedenalaiset kivijalat

rakkolevän hunnuttamat

muistomerkit

omasta itsestään

ahvenet kiertävät rantoja

kohta nuokkuvat raitapyjamoissaan heijuuttavat

illan aallot uneen

kohta ruo´otkin

vaatteet tuntuvat ylimääräisiltä

iho hyttysten kutoma

sitä paitsi pikkuhousut ovat liian pienet

riisun ja heittäydyn perätuhdolta

pinta sininen pohjaa myöten vihertää

pitkiä vetoja taitan alas

kesä imeytyy syvälle minuun

kun hilaudun köyttä pitkin takaisin

vie haaleakin kahvi lähelle taivasta

laskostan vaatteet tyynyksi

pikkuhousut takertuvat ruosteiseen naulaan

rispaantuvat pilveksi

entistä pienemmiksi

pöksynhaara diagonaalisesti kartassa läpi seikkailun numero yksi

mikä vapaus

lasken airot leikkaamaan tyynen veden pintaa

ohut kudelanka liehuu perässä

luikertelee yli matalikkojen

salmesta sisään

kiertää kivet

kautta kapeikkojen pitkille rannoille

pitkähäntäinen nymfi

jota seutukunnan uteliain silmä seuraa

yöunille saakka

Nimikkoruno kokonaisuudessaan

Tässä ensimmäiseksi makupalaksi kirjan nimikkoruno. Kaikki ei suinkaan lähtenyt liikkeelle tästä, mutta tässä on paljon sitä maailmaa, mitä kaikissa kokoelman teksteissä on. Olkaa hyvä. Krimplene:

Tyyne ei itke

aamulla hän mittaa porot pannuun, leikkaa leivät ja makkarat

raottaa keittiön verhoa, tarkistaa ilman mittarista

miehen ruskearuutuiset tohvelit kuuluvat jo portaista

tulee keittiöön, eikö hellassa ole tulta

enkös ole sanonut, että tällaisella kostealla ilmalla

Tyyne menee jo kellarin portaissa

mehuja on vielä ja hilloja

voisi ottaa sorsan pakkasesta pyhäksi, tulisivat lapsetkin syömään

ovat taas pysäköineet portin eteen, mies ikkunassa kiroaa naapureille

onneksi välillä muillekin, lipsahtaa Tyynen mielessä

tulitikku Tyynen sormissa risahtaa, hormi imaisee liekeille kiivaasti hulmuavat punaiset helmat

hellan pesässä, hän lämpiää katseissa

Tyyne heilauttaa ranteellaan tikun sammuksiin

laittaa hellankulmalle tassille

eikös niitä tikkuja voi sinne pesään heittää

pitääkö niitä siihen hellan kulmalle museoida

Tyyne ei kuuntele enempää

hän kiipeää kammariin pöyhimään tyynyjä

palaneen tulitikun ihana salmiakilta maistuva rikkipää

silloin alkaa sataa

Tyyne vaihtaa krimplenen päälleen

yltyvä sade kutsuu kävelylle

mihinkäs sinä nyt tuollaisella ilmalla, kuuluu vielä keittiöstä

kun Tyyne porstuassa vetää kumisaappaita jalkaansa

ovi pamahtaa lohdullisesti

ikkunassa pitsijoutsenet tärähtävät

vinosti ne jäävät odottamaan voimaa siipiinsä

hetkessä sade liimaa krimplenen raskaasti hartioihin, kiinni ihoon

kirkastunut oranssi, ruskea, vihreä

Tyyne katselee puutarhaansa

leijonankita oranssi, nurmi vihreä, talo ruskea, antaa peittyä veteen

haluaisi sumun

hän kävelee siltaa pitkin kirkonkylän keskustaan

katu oikealle, katu vasemmalle, eikä ketään ei näy missään

Tervetuloa

Tule seuraamaan, miten vuodesta 2007 kustantajalla maannut käsikirjoitus saa pikku hiljaa päivänvaloa. Täällä julkaistaan tekstejä ja tekstin osia käsikirjoituksesta, joka alusta asti on kantanut nimeä Krimplene - kirjoituksia vaatekaapista. Siinä naiset ja miehet, lapset ja nuoret kantavat omia parsiaan arjen sankareina. Tämä on esikoisteos ja seuraava teos lupaa samaa tyyliä, mutta eri aiheesta. Mutta nyt keskitytään tällä hetkellä olennaiseen. Krimplene!