Tyyne ei itke
aamulla hän mittaa porot pannuun, leikkaa leivät ja makkarat
raottaa keittiön verhoa, tarkistaa ilman mittarista
miehen ruskearuutuiset tohvelit kuuluvat jo portaista
tulee keittiöön, eikö hellassa ole tulta
enkös ole sanonut, että tällaisella kostealla ilmalla
Tyyne menee jo kellarin portaissa
mehuja on vielä ja hilloja
voisi ottaa sorsan pakkasesta pyhäksi, tulisivat lapsetkin syömään
ovat taas pysäköineet portin eteen, mies ikkunassa kiroaa naapureille
onneksi välillä muillekin, lipsahtaa Tyynen mielessä
tulitikku Tyynen sormissa risahtaa, hormi imaisee liekeille kiivaasti hulmuavat punaiset helmat
hellan pesässä, hän lämpiää katseissa
Tyyne heilauttaa ranteellaan tikun sammuksiin
laittaa hellankulmalle tassille
eikös niitä tikkuja voi sinne pesään heittää
pitääkö niitä siihen hellan kulmalle museoida
Tyyne ei kuuntele enempää
hän kiipeää kammariin pöyhimään tyynyjä
palaneen tulitikun ihana salmiakilta maistuva rikkipää
silloin alkaa sataa
Tyyne vaihtaa krimplenen päälleen
yltyvä sade kutsuu kävelylle
mihinkäs sinä nyt tuollaisella ilmalla, kuuluu vielä keittiöstä
kun Tyyne porstuassa vetää kumisaappaita jalkaansa
ovi pamahtaa lohdullisesti
ikkunassa pitsijoutsenet tärähtävät
vinosti ne jäävät odottamaan voimaa siipiinsä
hetkessä sade liimaa krimplenen raskaasti hartioihin, kiinni ihoon
kirkastunut oranssi, ruskea, vihreä
Tyyne katselee puutarhaansa
leijonankita oranssi, nurmi vihreä, talo ruskea, antaa peittyä veteen
haluaisi sumun
hän kävelee siltaa pitkin kirkonkylän keskustaan
katu oikealle, katu vasemmalle, eikä ketään ei näy missään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti